Ajankohtaista
Tervetuloa taiteilijasivuilleni,

En tiedä, milloin aloin piirtää ymmärrettäviä kuvia. Muistan lapsena piirtäneeni ihmisiä, joilla oli pää, kädet ja jalat. Muistan senkin, että jossain vaiheessa vertasin omia piirroksiani vanhempien sisarteni piirroksiin ja huomasin, että kädet ja jalat eivät lähdekään päästä, vaan välillä oli jotain muuta. Vartalo! Minulla ja kaikilla ihmisillä oli vartalo. Muistan vieläkin ihmetelleeni, että en ollut huomannut tätä seikkaa aikaisemmin. Olin tuolloin 5-vuotias.

Seuraava läpimurto tapahtui koulussa ensimmäisellä luokalla. Katsoin omia ja myös toisten piirtämiä kuvia taloista. Niissä oli jotain vialla. Tarkastelin taloja luonnossa ja piirsin mallin mukaan. Perspektiivi! Olin löytänyt perspektiivin. Tosin en silloin tiennyt, että sitä kutsutaan perspektiiviksi, mutta talot näyttivät oikeilta, kun piirsin toisen seinän hieman vinoon.

Siitä se alkoi. Tähän päivään asti olen elänyt runsaat seitsemän vuosikymmentä kuvien maailmassa. Kuvat ovat minulle parasta viihdykettä.

- Tea